Tervetuloa
Olet tervetullut Ristiretkeen, suomalaiselle vapaastikopiointisivustolle. Täältä löydät sivuillesi ulkoasun, kylttejä, buttonpohjia. Löydät täältä myös avatareja, taustoja, nukkeja, erilaista tulostettavaa, sekä valokuvia ja kuvan muokkaukseen käytettäviä textureita.
Kävijät jos teillä on hyvälaatuisia keikkakuvia voimme tehdä niistä ulkoasuja, jos annatte luvan. Vaikka ylläpitäjiä on kaksi, päivittelyä ei ole aina niin usein kuin pitäisi, mutta emme silti ota uusiakaan ylläpitäjiä. Kopioida, saa vain kopioitavaa otsikon alta. Copyright-merkinnät eivät ole liian suuria joten eihän mennä poistelemaan niitä? Vaikka olisitkin muokannut koodia, vähän tai paljon alkuperäisen koodauksen olemme suorittaneet me. Jos rikot jotain näistä me kyllä
valitamme, joten olisi mukavampaa, jos ette rikkoisi.
Muuten UKK:n lukeminen olisi suotavaa ennen kuin tulette kyselemään vieraskirjassa, näin meiltä säästyy aikaa, mutta kysymyksiä voitte toki laittaa ja yritämme vastailla niihin parhaamme mukaan. Mutta viihtykää toki sivustollamme.
Kaisa ja Sini
yllapito@ristiretki.arkku.net
Olet
kävijä 1.5.2007 jälkeen.
yhteistyö
1.
Eternity World
2.
Valvemaa
listattu
Arvostelut
Olemme pyydelleet eri arvostelutoimistoilta arvosteluja ja lisäämme ne aina tänne. Jos haluat arvostella sivumme,
sen voit tehdä vieraskirjassa.
Arvostelusivu Dream Rose Arvosana: 10
Arvostelu
Kiiroimomo Arvosana: 10-
Arvostelu
Werten Arvosana: 9½
Arvostelu
Arvostelusivu Liljankukka Arvosana: 10
Arvostelu
Snow Island Arvosana: 10+
Arvostelu
Arvostelutoimisto Mansikkamäki Arvosana: 10-
Arvostelu
Arvostelusivusto Lime Arvosana: 10+
Arvostelu
Frost Lips Arvosana: 10+
Arvostelu
Mary Arvosana: 10+
Arvostelu
AT Chien Arvosana: 10+
Arvostelu
Arvostelusivu Know Arvosana: 10-
Arvostelu
Päivitykset
24.3.
Avasin vieraskirjan (: En ole vielä lisännyt ulkoasuja, koska grafiikat eivät ole täysin valmiina ja photoshop ei
toimi ;<
// Kaisa
21.3.
Uusi ulkoasu! Pahoitteluni että on ollut tällaista pientä taukoa. Koetas lisäillä ulkoasuja piakkoin.
// Kaisa
3.2.
Lisäsin 3 lahjoitettua kylttiä, ja 3 muuta kylttiä. Kaksi uutta ihmisaiheista ulkoasua ja Anna Abreu -lukkari.
// Kaisa
27.1
Noniin, sain viimeinkin siirrettyä joulukalenterista kaikki kopioitavat normaalisti, paitsi viivoja en vielä laittanut,
koska minulla on grafiikat uuteen ulkoasuun niin samalla kun vaihdamme sen lisäämme ne, ja valmiina olevat ulkoasut.
// Kaisa
5.1.
Poistin joulukuun kyselyn ja muutin hieman joulukalenteri-otsikon alla olevaa selitystä.
Koettakaa ymmärtää, että meilläkin on omat kiireemme emme koko ajan ehdi päivittämään!!
// Kaisa
takaisin - ylös